KOTI UUTISIA HISTORIA KOIRAMME KASVATUS GALLERIA YHTEYS LINKIT

JOULUYÖNÄ

Kuu paistoi kirkkaana pakkastaivaalta. Pieni punainen talo oli kuin käpertynyt kimaltavaan hankeen ja joulukynttilät tuikuttivat ikkunoista lämpimästi. Kaikki talon asukkaat nukkuivat syvää ja rauhallista...


Rips.
Räts.
Klinggg-pojojojoinggg....


-O hiljaa! sihahti Juppe, -koko seutuhan tuohon herää, hassu nainen!
-Se laittoi sen tuonne, noin ylös!
-Tottakai. Emäntä kyllä tietää, mitä SINÄ suunnittelit siitä asti, kun se otti tuon uunista, sanoi Juppe ja nuolaisi kaihoisasti huuliaan katsellen jääkaapin päälle asetettua vielä lämmintä ja herkullisesti tuoksuvaa kinkkua.
Tehis suoritti useamman yläpystyn ja mutisi rytmikkäästi jostain premolaarien ja molaarien välistä:
-Pitikse...ihan...väkisten...nostaa...noin ...ylös...
-Hei, mitäs täällä tapahtuu?
Boris ilmestyi nurkalle silmät vielä unen sikkarassa.
-No niin, nyt toikin heräs! puhahti Tehis.
-Juu, ja kohta herää mutsi ja se on taas kaikki MUN syytäni... mutisi Juppe ja asettui makuulle jääkaapin eteen.
-Yrittääkö toi nainen viedä äitin kinkun? kysyi Boris paheksuvana.
-Jäpä-jäpä, naputti Tehis, -maistuis varmaan sullekin, et älä siinä yhtään elvistele.
-Naiset... huokaisi Juppe.
-Se on MINUN äiti. Ja tuo on MINUN äitin kinkku. Jos siitä joku syö, se olen MINÄ, sanoi Boris painokkaasti ja venytteli.
-Haa-ha-ha-ha-haa! kikatti Tehis, -Niin lellipoika et ole edes sinä! Odotas vaan, kun laitan korvat näin ja kuonon näin...
Tehis väänsi kasvonsa liikuttaviksi.
-...niin Nora sanoo "apuapupua koiranpentu" ja antaa koko kinkun minulle!
-Älä edes yritä, murahti Juppe.
-Tosikko, sanoi Tehis ja nakkasi niskojaan.
Juppe nousi ja venytteli.
-Kinkku on jokatapuksessa pois laskuista, mutta olisikohan täällä muuta?
-Ooksä...ihan...varma...kokeili Tehis vielä ponnistusvoimaansa jääkaapin edessä.


Räps.
Klink.
Klirrr...


-Lopeta! ärähti Juppe, -pudotat kaiken tuon kilisevän pöydältä, ja sitten emäntä herää ja sotkee koko systeemin. Istu alas, niin minä näytän.
Juppe kurkisti kulman taakse makuuhuoneisiin.
-Nukkuu vielä. Okei.
Jupen harmaa kuono kulki pitkin tiskipöydän reunaa.
-Ahaa, tuossa...
Hyvin hiljaa Juppe nosti käpälänsä päydänreunalle ja noukki kulhon altaasta.
-Minäminäminäminä!
Tehis säntäsi kohti kulhoa ja vedet roiskahtivat matolle.
-Toi ei ole fiksua... mutisi Boris.
Juppe mulkaisi Tehikseen.
-Mee poies, kun vielä kerkeet...
-Hei! Naiset ensin! Sä et VOI olla noin itsekäs, Juppe!
-Arvaas uudestaan...
-Teidän ei pitäisi, sanoi Boris kireästi.
-Mamis-mamis-maaa-miis, lällätti Tehis, mutta peräytyi kuitenkin turvallisesti poikain ulottumattomiin.
Boris istua törötti ja tarkkaili Jupen nautiskelua piparitaikinanjämillä.
-Onkihan tuo edes hyvää? tokaisi Boris.
-Tietysti... (slurps)...on, totesi Juppe röyhtäisten tukevan koiranburpin.
-No, se on äitin kulho, ja jos sinä olet lopettanut, minä nostan sen takaisin.
Boris tarttui hampaillaan kulhon reunaan ja nosti sen takaisin altaaseen. Juppe venytteli ja oli aikeissa asettua mukavasti keittiön matolle, kun...


Klik.
Klirr.
Klik-klak-tömps...


-Mitä se höhlä tyttölapsi taas touhuaa? voihkaisi Juppe.
Boris kipaisi olohuoneeseen. Tehis seisoi olohuoneen pöydällä ja tyhjensi jämiä suklaarasiasta.
-Minttfu ei oo... nam-nam... kovfin hyvfää, muttfa toffee on...nam...ne on sfyöny kaikki karamellisfuklaatf...nam...
-Tehis! Tuholainen, heti alas sieltä ja äkkiä! sihahti Boris.
-Jaa, taasko se on pöydällä? kysyi Juppe ja huomasi samassa, mitä Tehis söi. -Ei kuustonen! Jos joku täällä syö suklaat, se olen minä!
-Minäpäf-minäpäf! intti Tehis hampaat ja kieli toffeessa.
-Suklaata, yäk, puhahti Boris.
Tehis sieppasi suklaarasian hampaisiinsa ja yritti karkuun, mutta Juppe sai rasian toisesta reunasta kiinni. Tehis menetti tasapainonsa ja kierähti kuusen juurelle. Vienosti helisten pari kuusenpalloa lieri pitkin lattiaa. Boris nirpisti nenäänsä nuuskaistessaan jalkoihinsa kierinyttä suklaapalaa.
-Äiti ei kyllä tykkää tästä, mutisi Boris.
Juppe söi palan Boriksen edestä, ja Tehis noppasi käpälällään tuolin alle kierineen zabaglionen.
-Te söitte suklaat, minä revin sitten laatikon, sanoi Boris, -Vaikka äiti ei kyllä yhtään tykkää tästä...

Varpunen lensi lyhteeseen, joka oli sidottu lehdettömään syreeninoksaan.

-Tykkää eli ei, mutta nyt on Joulu, sanoi Juppe.
-Joulu? Mikä on Joulu? kysyi Tehis.
-Jouluna syödään hyvin, sanoi Juppe, -Jouluna piilotetaan tavaroita paperikääreisiin ja ne avataan ja ollaan iloisia. Ihmiset saavat kaikkea hölmöä, niinkuin paitoja ja sukkia ja videoita. Meille koirille annetaan vain fiksuja joululahjoja, niinkuin puruluita ja siankorvia.
-Ai niinkuin synttärit? kysyi Tehis.
-Ei ihan. Siinä on muutakin, sanoi Juppe ja kallisti miettiväisenä päätään, -Kaikki ovat rauhallisia. Kaikilla on hyvä mieli. Kaikki ovat kotona, läsnä, tässä, ihan sydämestään.
-Siinä on...taikaa, sanoi Boris.
-Ai. Eikä komentele, suutu eikä mitään sellaista vai? kysyi Tehis.
-Suunnilleen, vastasi Juppe, -Etkö sinä huomaa sitä, Tehis?
-No, en ole ehtinyt ajatella...
Boris virnisti ja Juppekin kohotti hilpeänä kulmiaan.
-Pysähdy hetkeksi, niin kyllä sinäkin sen huomaat, sanoi Juppe, -Joulu on maailman parasta aikaa.
Makuuhuoneen ovi aukesi ja jokainen kakkihäntä belgianpaimen heittäytyi kyljelleen muka nukkumaan.
-Huomenta, koirat, olettepas te olleet kiltisti, suputti emäntä, -Vain yksi kulho ja...voi, Juppe, mun suklaat...
Juppe kohotti kulmiaan vilkaistessaan Tehikseen.
Emäntä hipsi jääkaapille ja nosti kinkun päydälle.
-Tuoksuupas hyvältä, taidanpa maistaa vähän...
Tehis laittoi korvansa nätisti ja kuononsa sievästi.
-Apuapupua koiranpentu, nauroi emäntä.
Boris nosti käpälänsä emännän jalkaa vasten ja katsoi emäntään vetoavasti.
-Voi sitä mössykkätänaamaa...
Juppe laski harmaan kuononsa emännän käden varaan.
-Rakas vanha mies...
Sitten hän leikkasi kinkusta paksun siivun ja jakoi sen kolmeen osaan.
-Hyvää joulua, minun elämäni ilot...