KOTI UUTISET HISTORIA KOIRAMME KASVATUS GALLERIA LINKIT YHTEYS
Belgianpainajaiset

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Kenties siitä, että eläinrakkaus saavutti kriittisen pisteen ja oli pakko, ihan totinen pakko saada oma eläin, oma koira. Ja niinpä luokseni muutti sekarotupentueen viimeinen, silloin vielä Ainoksi ristitty narttu, jonka isä oli suurella todennäköisyydellä belgianpaimenkoira tervueren.

Ainosta tuli Tirlittan ja matkani belgianpaimenkoirien maailmaan oli alkanut.

Ensimmäinen puhdasrotuinen tervuni oli Hassunketun Ibrithar, eli Iippa. Tässä kohtaa voisin innostua, että sen isä oli upea ranskantuonti Berlioz de la Grande Lande, mutta vuonna 1989 se taisi olla suunnilleen kaikkien tervuvauvojen isä. Iippa kuoli vuoden 1990 penikkatautiaallossa ja samana kesänä meille tuli se kuuluisa elämäni koira, Hassunketun Joie de Vie, koira, jonka monet jo tuntevat, ja joka kertakaikkiaan on vienyt useita sydämiä pelkällä vilkaisulla. Mm. erikoistuomari Hugo Gesquire sanoi Jupesta: ”Ihana koira. Ihana koira. Aivan ihana koira!”
Ja Juppe on yksinkertaisesti aivan ihana koira. Joie de Vie, Ilo elämästä, Elämän ilo. Ja niinpä niitä piti saada lisää.

Samana kesänä Jupen ja Iipan kasvattaja ilmoitti, että kotona oli nelikuinen narttupentu, joka kaipasi kipeästi kotia. Enpä osannut sanoa ”ei”, vaikka olen sitä yrittänyt erään kasvattini omistajan sanoja lainatakseni harjoitella peilin edessä. E-i. En osaa... Joten Hassunketun Kanebo eli Nepo muutti meille syysmessarista vuonna 1990.

Minulla oli kaksi koiraa, vimmattu halu oppia lisää, ymmärtää enemmän, tulla kasvattajaksi ja sellaista.

Jokunen vuosi tässä on vierähtänyt, ihanteille on käynyt kuin ylivuotiselle joulukuuselle ja pikkuhiljaa realismi valtaa alaa.

Keväällä 2005 perheeseeni muutti muutama asukas lisää Hollannista, yhden kaksijalkaisen mukana tulivat kennelin ensimmäiset työlinjaiset malinoisit, ja ensimmäinen työlinjainen pentue syntyi kesällä 2005.
Tämä toi jälleen uusia haasteita koulutukselle ja tutkimusmatkalle belgeihin. Valitettavasti terveysongelmien takia suljimme linjan omasta kasvatustyöstämme, eikä malinoispentueita ole enempää odotettavissa.

Kasvattaja tarvitsee tietoa ja taitoa, mutta aika paljon myös onnea ja suurta sydäntä. Avittaakseni esim. kohtausten salojen selvittämistä olen itse mukana epilepsiageenin löytämiseen tähtäävässä amerikkalaistutkimuksessa, toivottavasti voin osaltani vaikuttaa rehellisyyden ja avoimmuuden leviämiseen. Samoin haasteita tuo tervuerenin geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen, ei ole helppoa löytää koiria, jotka olisivat selkeästi erisukuisia nykykantaan nähden, enkä ole myöskään ollenkaan valmis yhdistämään käyttölinjaa tavalliseen. En usko mainostettuun terveyteen, rakenteet eivät tyydytä, enkä luota luonneominaisuuksiin.

Lainsäädännössä koira on esine, mutta kuka meistä nyt esineitä myy, toivottavasti ei kukaan. Kasvattaminen on riemuvoitto puhelinyhtiöille, koiranruokatehtaille, matto- ja sisustusalan kauppiaille – ja ilmeisesti hyvä tapa kerätä rahaa olisi perustaa auton sisustuksia retusoiva liikeyritys.

Rahaa kasvattamisella ei kuitenkaan kerätä. Kasvattamisella kerätään kokemuksia, suuria iloisia hetkiä, rakkaita muistoja vaalittavaksi, ystäviä, joitten kanssa jakaa iloja ja suruja. Keräämättä tulee vielä kaikkea muuta siinä sivussa, mutta niistä viis, ’kyl kuiva rikka koiran hännäst karisee’.

Selvennyksen vuoksi sisäsiitosasteen lisäksi olen laittanut pentueitteni kohdalle verilinjat. Verilinjat kertovat, miten paljon kunkin mainitun koiran perimää syntyneitten pentujen veressä teoriassa on. Se minkälaista piirileikkiä geenit sinällään ovat harrastaneet, minulla ei ole hajuakaan. Tuskin kellään muullakaan. Jatkossa laitan lisää hauskoja laskelmia ja pohdintoja sammuttimeen, samoin tulen lisäämään sivulle muuta julkista tietoa koiraharrastamisen järjestä ja järjettömyydestä.

Tervetuloa tutustumaan kasvatusharrastukseeni ja koiriini näitten sivujen kautta.

 
Jouluyö